Thread: Leonard oli luova kallioperän puu veljekset menestykseen

David Pearson ajoi puun veljekset vuosien 1970-luvulla ja yksi hänen upeimmista voittoa 1976 Daytona 500, jossa hän löi Richard Petty viimeisen kierroksen-oireilu.

Kun tein ensimmäinen One haastattelussa puun veljekset Glen ja Leonard, olin pelkää kuolemaa.
Se oli noin 42 vuotta sitten kun olin aloittamassa motorsports kirjailija Roanoke Times ja metsään, kuljettaja David Pearson oli polttavan NASCAR Winston Cup-kilpailun.
Myöhään Dick Thompson, loistava PR johtaja Martinsville Speedway palvelukseen minulle tehdä jutun metsässä hänen rodun ohjelma.
Aluksi en halunnut tehdä sitä.
"Dick, tuskin tietää metsään," sanoi. En usko, että kukaan ei. Ne eivät ole täsmälleen suorapuheinen ja lähtevät autotalli alalla."
"Voit tehdä hyvin," Thompson sanoi. "Otan haastattelu niiden kaupoissa kaupungissa Stuart (VA)."
Pari päivää myöhemmin Thompson soitti minulle.
"No, se ei ollut helppoa," hän sanoi. "He halusivat tietää kuka olet ja kuinka kauan se kestää. Olen kertonut 'em, sinun olisi mahdollisimman nopeasti. Get siellä."
Sinun täytyy ymmärtää, että kesken päivän media metsään pidettiin yksi parasta joukkuetta NASCAR.
Heillä oli pieni organisaatio, mutta he voisivat pitää puolensa – ja voittaa – tällainen huippuluokkaa Holman & Moody, Petty yritysten ja Bud Moore Engineering.
Mutta se tuntui he olivat kaukana. He eivät olleet seurallinen. He menivät tehtävistään tehokkaasti ja hiljaa.
Leonard Wood oli päällikön rengas vaihtaja pit pysähtyy, mutta hän osallistui myös puun veljesten suuruuteen kautta hänen lahjojaan uudistaja ja moottorin rakentaja.

Ja kun se tuli haastatteluja, vastaukset olivat lyhyitä ja arvoituksellinen. Metsään ei koskaan antanut suoran vastauksen kun se tuli selityksiä miten ne voitti kilpailun.
Media, humoristisesti, usein kutsutaan "magic alustan muutos" salaisuus niiden onnistuminen.
Todellisuudessa heillä ei ollut aavistustakaan.
Erityisesti haluton oli Glen, vanhempi veli listattuna tallin omistaja. Hänen nuorempi veljensä Leonard, chief mekaanikko ja voit pit miehistön jäsen oli hieman parempi. Ainakin hän hymyili paljon.
Itse asiassa se oli Leonard, joka vastasi lähes kaikkiin kysymyksiini haastattelun aikana. Nyt tietysti useimmat kysyin oli pelkkä jaaritella, koska tiesin metsään ei kyse siitä, että löysä jonkin kilpailun salaisuutensa.
En kuullut, "Ei, let's not go there," useammin kuin kerran.
Mutta sitten jotain tapahtui.
Kysyin metsään, kuinka vaikeaa oli pysyä NASCAR loputtomalta sääntö-, tuolloin tehtyjen muutosten pitää kilpailu yhtä ja autonvalmistajien onnellinen.
Leonard lähti äkillisesti huoneesta.
Hän tuli takaisin kuljettaa laatikko. Hän tyhjensi sisällön lattialle.
Kaasuttimen rajoitin levyjä lukemattomia kokoja ja muotoja olivat levinneet pitkin lattiaa.
"Nähdä tämä?" Leonard kysyi. "Tämä on mitä minun täytyy tehdä jatkuvasti, jotta varma, että olet nopea ja sääntöjen puitteissa. Se ei ole helppoa ja se vie paljon aikaa.
Sitten hän hymyili.
"Et voi ottaa kuvan kaikista," hän sanoi.
Sitten siitä syystä, että oli keskellä Woods' menestys löi minua. Leonard oli vain hyvin dramaattisesti osoittanut minulle, kuinka kovaa hän työskenteli, miten kokeellisen hän oli ja miten omistautunut hän oli joukkueen hakukone builder roolissaan.
Ei ihme metsään oli NASCAR paahtoleipää. Vuonna 1972 liikkeeseen autonsa oli ajanut useita voittoja Curtis Turner, Marvin Panch, AJ Foyt ja Cale Yarborough tykkää.
' 72, Heidän ensimmäinen Pearson, he voittivat kuusi kertaa.
Se oli vain enne asioita eteenpäin. Metsään voitti 11 rengaspareja vuonna 1973 ja seitsemän kaupungissa 1974.
He tekivät Glen ja Leonard johtajuutta ja mekaanisia taitoja.
Aina ollut perusteltu, että Glen oli strategi. Metsään ei koskaan juoksi mestaruusottelun. Ne kilpaili vain superspeedway kilpailuista, joka maksaa eniten rahaa.
Glen valinneet suuremmat tulot ja vähemmän kuluja. Mielestäni hän mieluummin rodun, jossa joukkue oli vahvin.
Ainoa poikkeus oli heidän kotikaupunkinsa kappale kilometrin Martinsville Speedway. Tarpeeksi sanoa, öh niitä "korvata."
Samaan aikaan se oli Leonard, joka oli tekniikan nero. Hän ei Opi kouluissa tai käyttöohjeet. Hän oli luonnollisesti lahjakas mekaanikko, joka voisi rakentaa motors siitä, kun hän oli 13-vuotias.
Moottorin builder hän oli pirullinen – melkein kuin hullun tiedemiehen. Kukaan ei tiennyt mitä hän teki, ja hän varmasti ole aikeissa kertoa kenellekään, mutta hänen moottorit olivat rutiininomaisesti voimakas sekä jokaisen superspeedway. Numerot todisti sen.
Se ei lopu. Leonard oli myös arkkitehti puu veljekset pysähdys – rutiininomaisesti nopeimmin kaupungissa NASCAR.
Leonard oli yksi paras rengas vaihtajat urheilu-kyllä, tehtäviensä suorittamiseksi joukkue oli paljon- mutta hän oli myös vastuussa uudenaikaistaa laitteistoja päivä.
Hän loi kevyt jakki, yksi huomattavasti kevyempi kuin 70-80-paunaista he päivä. Hydrauliikan hyötykäytön Delano puun, jackman ja mahtipontinen puu veljekset, voisin olla auto nosti kaksi pumppua. Se vei Muut joukkueet peräti 10.
Leonard hyvitetään löytää tapoja saada joukkueen ilmakivääreitä poistaa ja korvata raahata pöhkö nopeammin ja muokkaamalla kaasu kaatopaikka tölkit jotta polttoaine virtaa nopeammin.
Ilman Leonardin luonnollisiin taitoihin ja luovuutta puun veljekset koskaan saavutettaisiin tila- ja huono maine heillä on tähän päivään.
Tämä on suurin syy miksi Leonard on yksi Uusimmat jäsenet NASCAR Hall of Fameen. Buck Baker, yrtti Thomas, ruosteinen Wallace ja puuvilla Owens luokseen tänä vuonna.
Pearson oli salin toisen luokan ja hänen toimikautensa Woods varmasti oli paljon tekemistä sen kanssa.
Leonard liittyy Glen jäsenenä hall of Fameen. On vain syytä. He perustivat suuruutensa yhdessä.
Vuoden aikana Leonard ja tuli ystävällinen tuttavia, jotka voivat keskustella helposti ja nauraa usein.
Tietenkin en ole koskaan pyytänyt häntä mitä hän teki tai miten hän teki sen.
Mielestäni hän hymyillä. Mutta hän ei vastannut. Ei tähän päivään.

David Pearson drove for the Wood Brothers for several years during the 1970s and one of his most spectacular wins was in the 1976 Daytona 500, where he bested Richard Petty after a last-lap crash.

When I did my first one-on-one interview with the Wood brothers, Glen and Leonard, I was scared to death.
It was about 42 years ago when I was starting out as a motorsports writer for The Roanoke Times and the Woods, with driver David Pearson, were scorching the NASCAR Winston Cup competition.
The late Dick Thompson, the superb public relations director at Martinsville Speedway, recruited me to do a story on the Woods for his race program.
At first, I didn’t want to do it.
“Dick, I hardly know the Woods,” I said. “I don’t think anyone does. They aren’t exactly outspoken and outgoing in the garage area.”
“You’ll do fine,” Thompson said. “I’ll set up the interview at their shops up in Stuart (Va.).”
A couple of days later Thompson called me.
“Well, that wasn’t easy,” he said. “They wanted to know things like who you were and how long it would take. I told ‘em you would be as quick as possible. Get on up there.”
You have to understand that among the media of the day, the Woods were considered one of the best teams in NASCAR.
They had a small organization but they could hold their own – and beat – such powerhouses as Holman & Moody, Petty Enterprises and Bud Moore Engineering.
But it seemed they were distant. They weren’t sociable. They went about their tasks efficiently and silently.
Leonard Wood was a master tire changer during pit stops, but he also contributed to the Wood Brothers’ greatness through his talents as an innovator and engine builder.

And when it came to interviews, their answers were brief and enigmatic. The Woods never gave a straight response when it came to explanations of how they won a race.
The media, jokingly, often referred to a “magic chassis change” as the secret to their success.
In truth they didn’t have the slightest idea.
Especially reticent was Glen, the elder brother listed as the team owner. His younger brother Leonard, the chief mechanic and able pit crew member, was a little better. At least he smiled a lot.
In fact it was Leonard who answered virtually all my questions during the interview. Now, admittedly, most of what I asked was mere prattle because I knew the Woods weren’t about to let loose of any of their competition secrets.
I heard, “No, let’s not go there,” more than once.
But then something happened.
I asked the Woods how hard it was to keep up with NASCAR’s seemingly endless rule changes – which, at the time, were made to keep competition equal and the auto manufacturers happy.
Leonard abruptly left the room.
He came back carrying a box. He emptied the contents on the floor.
Carburetor restrictor plates of myriad sizes and shapes were spread out all over the floor.
“See this?” Leonard asked. “This is what I have to do constantly to make sure we’re fast and within the rules. It’s not easy and it takes up a lot of time.”
Then he smiled.
“You can’t take a photo of all this,” he said.
Then the reason that was the center of the Woods’ success hit me. Leonard had just very dramatically shown me how hard he worked, how experimental he was and how dedicated he was in his role as the team’s engine builder.
No wonder the Woods were the toast of NASCAR. By 1972 their cars had been driven to multiple victories by the likes of Curtis Turner, Marvin Panch, A.J. Foyt and Cale Yarborough.
In ’72, their first with Pearson, they won six times.
That was just a harbinger of things to come. The Woods won 11 of 18 races in 1973 and seven more in 1974.
They were making the most of Glen and Leonard’s leadership and mechanical skills.
It has always been reasoned that Glen was the strategist. The Woods never ran for a championship. They competed only in superspeedway races, which paid the most money.
Glen opted for the combination of a higher income and fewer expenses. I also think he preferred to race where the team was strongest.
The only exception was their hometown track, the half-mile Martinsville Speedway. Suffice it to say, uh, they were “compensated.”
Meanwhile, it was Leonard who was the technical genius. He didn’t learn from schools or manuals. He was a naturally talented mechanic who could build motors from the time he was 13 years old.
As an engine builder he was diabolical – almost like a mad scientist. No one knew exactly what he did, and he sure wasn’t about to tell anyone, but his engines were routinely the most powerful on every superspeedway. The numbers proved it.
It didn’t end there. Leonard was also the architect of a Wood Brothers pit stop – routinely the fastest in NASCAR.
Leonard was one of the best tire changers in the sport – yes, his duties with the team were many – but he was also responsible for modernizing the equipment of the day.
He created a lightweight jack, one far lighter than the 70-80 pounders of they day. With the use of hydraulics, Delano Wood, jackman and the most flamboyant of the Wood Brothers, could have a car lifted in two pumps. It took other teams as many as 10.
Leonard is also credited with finding ways to get the team’s air guns to remove and replace lug nuts more quickly and modifying the gas dump cans to allow fuel to flow faster.
Without Leonard’s natural skills and creativity, the Wood Brothers would have never achieved the status and notoriety they hold to this day.
That’s the biggest reason why Leonard is one of the latest inductees into the NASCAR Hall of Fame. Buck Baker, Herb Thomas, Rusty Wallace and Cotton Owens join him this year.
Pearson was a member of the hall’s second class and his tenure with Woods certainly had much to do with that.
Leonard will join Glen as a hall of fame member. It’s only appropriate. They established their greatness together.
Over the years Leonard and I became friendly acquaintances who could converse easily and laugh often.
Of course, I have never asked him what he did or how he did it.
I think he’d smile. But he wouldn’t answer. Not to this day.